perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tuomiot talousrikoksista verrattuna Raiskauksiin.


"Työttömyys on korkeiden palkkojen, hyvien työttömyyskorvausten ja työttömien huonon moraalin syytä." Näin ilmoittaa Björn Wahlroos iltalehdessä julkaistun tekstin mukaan. Wahlroosin mukaan 
"Työmarkkinat eivät kerta kaikkiaan toimi, kun työttömät työnhakijat joko kieltäytyvät töistä tai työehtosopimukset tai anteliaat työttömyyskorvaukset estävät alentamasta palkkavaatimuksia". 
Wahlroosin mukaan tyttömyyskorvaukset "voivat nousta jopa 90 prosenttiin viimeisestä kuukausipalkasta!" Tämä on mielestäni täysin käsittämätöntä! 90% viimeisestä kuukausipalkasta! Kuinka tämä on mahdollista. Tutustuttuani Wahlroosin hahmon, huomasin erään mielenkiintoisen seikan. Hänellä on potentiaalia nähdä yksilö kohteena, yksikkönä, menekkinä ja mikä uskomattominta; työkaluna! Mutta ennen kuin menen tähän sen tarkemmin, kertaan vielä hieman Wahlroosin menneisyyttä, saavutuksia ja tekemisiä.

Wikipedian mukaan:
Björn Arne Christer ”Nalle” Wahlroos, 
on ollut useiden vuosien ajan Suomen hyvätuloisimpien joukossa. Helsingin Sanomien toukokuussa 2009 julkaiseman selvityksen mukaan Wahlroosilla on Suomessa eniten valtaa pörssiyhtiöiden hallituksissa. Selvitys perustui hallituspaikkoihin ja pörssiyritysten markkina-arvoihin. Saman vuoden lopulla Iltalehti valitsi hänet Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi päättäjäksi.
Wahlroos on valmistunut Ylioppilaaksi 1971, jonka jälkeen hän opiskeli kansantaloustieteen maisteriksi. Tämän johdosta hän on toiminut mm. Svenska handelshögskolanin kansantaloustieteen professorina.
Björn Wahlroos on julistanut: »Huomispäivä kuuluu markkinoille!» (8.3.1985)
Vuonna 1992 hän siirtyi pääomistajana johtamaan SYP:sta lohkaistua Mandatumia. 
Wahlroos on arvostellut yliopistotutkintojen rahoitusta ”tyhjäntoimittamisen subventiona” ja maa- ja metsätalouden tutkimuspanostuksia kohtuuttomina. Wahlroos on sanonut myös, että köyhyyden ja rikkinäisten perheiden tukemista ei tulisi sietää. Maaliskuussa 2010 Wahlroos esitti Suomen Kuvalehden haastattelussa kehitysavun leikkaamista. 

Miksi otan siis tämän kauniin, ruotsalaisnimisen miehen esittelyyn? Koska hänellä on uskomaton, mahtava kyky saada piiskatuksi ihmisistä kaikki se, mikä hidastelee, estää, ja ennenkaikkea leikkaa kykyä tuntea sääliä, inhimillisiä tunteita kanssaihmisiä kohtaan. Ja tämä on täysin ymmärrettävää! Björn Wahlroos ajaa markkinatalouden ilosanomaa, ei inhimillisyyttä. Mutta voidaan toki nähdä asia niinkin, että Ilman Björn Wahlroosin kaltaisia, kaiken kunnian rahan tekemiselle - antavia automaatteja kohtaan, ei meillä yksinkertaisesti olisi varaa tähän elintapaan, jossa me elämme, joten - kaikki kunnia B. Wahlroosin ajattelutavalle. Ihminen nyt vaan on kone, työkalu - joka nyt siis, luotuaan tällaisen yhteiskunnan tarvitsee doktriinin, jolla tällainen yhteiskunta pysyy yllä, yksinkertaista, eikö totta? Joten, jos joku todella on sitä mieltä, että B.Wahlroosin sanomassa on jotain väärää, on hänen tehtävä asialle jotain. Kaurismäki yritti, mutta hänethän me teilasimme jo sairaana paskiaisena. Mutta niin se vaan on. Jos ette hyväksy, tehkää jotain. Puheet eivät riitä. Ja tähän WAHLROOS haastaa ne turhanpäiväiset haihattelijat. Nalle menee ja tekee, ja sanoo. Ja tekee - tekee rahaa, tekee isoa rahaa. Ei siinä Kaurismäkiläiset "tappakaa Rikkaat!" - kommentointi auta mitään. Ja toisin kuin yleisesti luullaan, ei se, että Nalle sanoo ja tekee merkitse mitään! Se merkitsee, että Nallen sanomisten jälkeen voivotellaan, kuinka "epäinhimillinen ja rahakeskeinen tämä pörssijohtaja oikein on!" Siinä kumoutuu Kaurismäkiläinen "tappakaa rikkaat" kuiskuttelu, unohtuu arkipäivän huolet, putoaa pohja todellisuudelta. Hypoteesina tässä voisi olla seuraavanlainen varsin arkipäiväinen anekdootti - Kun lapsella on rahaa, osta lapsi kaikkea mitä haluaa. Toiset, Kateelliset Lapset puhuvat pahaa kaupan ulkopuolella saadakseen liittolaisia, joiden turvin karkit halutaan sitten viedä pois niiden ostajalta. Ja näin se toimii. Jos tilanne on kuitenkin se, että Lapsella onkin rajaton määrä rahaa, ja hän ostaa rajattoman määrän karkkia kaupasta, voi hän huoletta antaa osan karkeistaan vainoajilleen, jolloin hän tekee heistä voimakkaita liittolaisia, eikä kukaan enää vie häneltä hänen ostamiaan karkkeja. Mutta, Nalle ei toimi näin, Nallella on vieläkin enemmän rahaa. Joten - Nallelapsi menee kauppaan, ostaa kaupan. Jonka jälkeen hän saa pihassa häntä odottavat vainoajat ystävikseen pelkällä auktoriteetilla, esittämällä näille vainoajille, kuinka heillä on mahdollisuus saada karkkia, mikäli he toimivat näin ja näin. 

Ja sitten, kun Kaurismäki sanoo "tappakaa rikkaat!" ollaan jo varsin myöhässä. Mediatapaamisia järjestetään, joissa kukaan ei kysy "miksi mielestäsi rikkaiden tappaminen on väärin, mutta köyhien näännyttäminen nälkään ei". Niin, miksi emme tappaisia rikkaita? Se olisi jollain tapaa loistava uhrilahja köyhille. Ja kuinka kaunista, melkein kuin emä, joka antaa vartalonsa, ruumiinsa jälkikasvulleen ravinnoksi - rahahanat aukeaisivat. Maailman nälkäänäkevät saisivat osansa, kaikilla olisi rahaa ruokaan.. Mutta ei. Ei se mene näin. Miksei? Koska - jonkun asiasta todella kiinnostuneen pitää huolehtia siitä, että peli on käynnissä. Se joku, joka on kiinnostunut rahan tekemisestä enemmän kuin mistään muusta, pyörittää kokonaisuutta. Se joku huolehtii siitä, että voittoja tulee, ja siksi se joku on valmis tekemään kauppaa, jonka ohessa kaikkialta maailmasta rahdataan tavaroita, ravintoa, alkoholia, aseita, öljyä jne. ympäri maailmaa. Sen jonkun ansiosta me voimme syödä banaaneja, jotka on kasvatettu brasiliassa. Mitä tähän voi enää sanoa? Kaurismäkiläinen "tappakaa rikkaat!" - kommentti menettää yhä enemmän merkitystään. Jäljelle jää vain Nallen virnuileva hymy. Ja se sanoo, että "haistakaa te paska! Huomispäivä kuuluu markkinoille!"

Mutta koska otsikko sanoo, "Tuomiot raiskauksista verrattuna Talousrikoksiin." on minun pakko käsitellä myös näiden kahden eroa. Eli, koska kaurismäkiläinen "tappakaa rikkaat" - slogan on jo unohdettu ja kohuttu elokuvaohjaaja ollaan leimattu mitättömäksi haihattelijaksi, eikä Nallen hikisenä kiiltelevien kasvojen hymy hyydy millään, on syytä esittää vastakysymys. Eli, miksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, miksi naisen raiskaaminen, pahoinpitely, silpominen, miksi väkivalta, miksi ihmiskauppa on vähemmin rankaistava teko, kuin talousrikokset. No, kysytään asiaa... keneltä? Niin keneltä? Kuka uskaltaa sanoa sen ääneen? Ilmeisesti ei oikein kukaan, joten minä sanon sen; koska yksilön arvo on pienempi, kuin kansantaloutta vastaan suunnattu rikos! Siksi! Siksi lapsen raiskaamisesta saa pienemmän tuomion kuin 60 000 000€ varastamisesta! Siksi!  Siksi naisen raiskaamisesta saa vain 2vuotta vankeutta, kun taas törkeästä petoksesta saa 6vuotta linnaa! Siksi pahoinpitelystä saa vain 6kk:tta ehdollista kun taas, esim. 100 000 petoksesta saa 4vuotta. 

Koska te olette niin vitun tyhmiä, ettette osaa lukea, tai tunne historiaanne! Niin kerrataan vielä. Yhteiskunnan arvomaailma näkyy parhaiten vankiloissa aikaansa viettävästä aineksesta. Henkilökohtainen suru, murhe,  kipu... ne kaikki ovat mitättömiä, kunnes ne osuvat omalle kohdalle, eikä niillä ole tällä hetkellä juuri muuta arvoa kuin uutiskynnys, jos sitäkään. Kun nuori 15vuotias tyttö ajelee skootterillaan likolammen rantaan ja hukkuu ko. lampeen, on se pienempi uutinen kuin 3km:n päässä olevat karjamarkkinat. Perhesurmat ovat lisääntyneet ainoastaan mediahuomion vuoksi, ja Nallen kiiltävät kasvot hymyilevät lööpeissä ikäänkuin muistuttaen siitä, kuinka "se on ihan vitun sama!". Tuskin kukaan liittyi Amnesty Internationaliin, Oxfamiin, pelastakaa valaat- järjestöön ihan vain siitä syystä, että Nalle ehdotti kehitysavun leikkaamista, tai äänioikeuden vähentämistä eläkeläisiltä/vanhuksilta. Tuskin! 

Yhteiskunnan arvomaailma todella näkyy parhaiten vankiloissa aikaansa viettävästä aineksesta. Muutos ei synny hyssyttelemällä ongelmia, yhteiskunta ympärillämme ei muutu. Ihmisen itsensä on muututtava, muutoksen nimissä. Björn on ja pysyy, joten älkää ihmetelkö - miksi, miksi meillä annetaan ankarampia tuomioita talousrikoksista, kuin niistä, joissa esim. naapurin 7 vuotias "Linnea" ollaan raiskattu! 

Hullunkurisinta tässä on mielestäni se, että ihmiset vaativat enemmän, yhä enenevissä määrin jatkoa tälle tunnekylmälle yhteiskunnalle. Halutaan tavaraa, halutaan statusta, halutaan, halutaan halutaan! 

Huomispäivä kuuluu markkinoille, ja iltapäivälehtien lööpeille "Kauppakeskuksissa 12 - 15vuotiailta seksiä ostavista miehistä!