Olen tehnyt valtaisat määrät työtä päästäkseni kirjoittamaan edes hetkellisesti omaa manifestiani kaikkia niitä tahoja vastaan, joiden kuuluu saada osakseni manifestissani ilmenevät muotoseikat. Tämän manifestin tarkoituksena ei siis ole millään tavalla alistua ylenpalttisen totuuden ikeeseen, vaan ensisijaisesti ohjata omaa näkemystäni manifestin sisällöstä - ja eritoten filosofisen manifestin sisällöstä. Aikaisemmissa blogeissani olen pyrkinyt pääsääntöisesti käymään läpi sitä luomisen tuskaa, jota olen saanut osakseni ainaisessa elämässäni. Olen kirjoittanut satoja, tai ehkä jopa tuhansia runoja siitä, kuinka elämä on upeaa ja mahtavaa. Olen siis positiivinen henkilö. Nyt olen kuitenkin päättänyt alkaa kirjoittamaan yhteiskunaa mukailevaa, haisevaa ja likaista manifestia! Tämän manifestin tarkoitus on siis, yllättävää kyllä - ihmismyönteinen, uskalias manifesti. En koskaan voisi kuvitellakaan mitään muuta.
Mitä minun tulisi siis käsitellä manifestissani? Minä en ole oikeasti filosofi. Olen
1) Rakastaja!
2) Taiteilija!
3) ihminen, joka elää kaiken sen mukaan mitä sanoo! Minä olen siis viisas!
Mutta miten viisauteen pitää suhtautua tätä nykyä. Käydessäni ostamassa päivittäistavaroita kaupasta, minulle kerrotaan joka ikinen kerta mitä minun tulee ostaa! Se on väärin! Minä inhoan kauppoja! Kaupankäyminen on huorauksen alin ilmentymä, ja huorat ne vasta upeita ihmisiä ovatkin! Itse en ole koskaan käynyt huorissa, koska pidän huoria itseäni parempana!
Toiseksi,
minä inhoan helsinkiläisiä! Mikä onkaan kamalampaa kuin helsinkiläiset! Pelkkä ajatus siitä, että olemme tuon surkean kaupungin alaisuudessa toimiva kokonaisuus, saa vatsani sekaisin! Helsinkiläiset ovat rapaa! Minusta tuntuu toisinaan, että jos meidän jotain pitäisi tehdä, niin se olisi hallinnon hajasijoitus ympäri suomea! Nyt me emme voi kuin katsella, kuinka Maria Guzenina ja Jyrki Katainen tuhoavat kaiken sen mitä hajautettu hallinto voisi tehdä! Maria Guzenina! Ja joku sanoi sitä huonoksi asiaksi, että meillä on Mikko Alatalo! Hän on jotain joskus tehnytkin, mutta Maria Guzenina! Mitä hän on saanut aikaan?
Kolmanneksi
Feministit! Älkää antako minun edes aloittaa! Luin tässä taannoin Henriikka Rönkkösen blogia, joka ilmiselvästikin on rakennettu kehoittamaan miehiä käymään yhä aktiivisemmin feministisontiaisten kimppuun - silläkin uhalla, että nainen näin haluaa! Nainen on nainen vain vaginansa kautta. Ei sen kummempaa. Rönkkönen ei tunnut tajuavan kuinka typerältä hänen vaginamonologinsa kuulostaa tosimiesten korvissa. Ikäänkuin feminismiin hurahtaneen "kirjoitanpaljonpillusta" - kansalaisen, kuten Henriikka Rönkkösen ajatusmaailmaan ei mahtuisi, kuinka paljon parempaa on asua sellaisessa ikeessä, jossa nainen saa kaiken mieheltä, eikä niin, että naisen sitä pitää vaatia! Nainen on nainen vain miehelle, kaikki muu on merkityksetöntä! Sen kai nyt kertoo jo puhekielikin! Kuinka ihmeessä kukaan voi väittää mitään muuta!
Yhteiskuntamme peruspilareina toimii siis tätä nykyä oikeistoon hurahtaneita poliittisia toimijoita, herttaisia poikapareja, feministejä ja homoja! Kuka nyt määrää tahdin ja miksi? Olen aina ollut sitä mieltä, ja tulen olemaan vastakin, että kuka tahansa voi johtaa maailman tuhoon, mutta maailmaa ei pelasta mikään, jos pelastuksesta aletaan käymään kilpaa muiden saman lajin edustajien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti